Maantiepyöräilyjaosto

Maantiepyöräilyjaosto vastaa maantiepyöräilyn lajeista ja cyclocrossista

 

Maantiepyöräilyjaosto

 

Maantiepyöräilyjaoston määrittämät valintakriteerit
EM kilpailuun; Edellytys sijoittua EM:ssä 1/3 joukkoon lähteneistä tai menestys esim. maailmancupin kilpailuissa.
Urheilullinen tarkoituksenmukaisuusharkinta, menestysennuste.
 
MM kilpailuihin junioreilla ja U23 tulee olla edellytys sijoittua lähteneistä puolenvälin paremmalle puolelle ja miehillä ja naisilla on UCI:n kriteerit. Aika-ajoon osallistumista harkitaan erikseen.
Urheilullinen tarkoituksenmukaisuusharkinta, menestysennuste.

 

Pia 35. MM-maantiellä
Maailmanhuippujen vauhti oli pojille liikaa 


Tanskan MM-kilpailujen maantiekisoihin Suomesta osallistui neljä ajajaa. Pia Sundstedt sijoittui 35:nneksi naisten 140 kilometrin kilpailussa, jonka massakirissä voitti mestaruutensa uusinut Italian Giorgia Bronzini. Hän jätti niukasti toiseksi Hollannin Marianne Vosin, jolle MM-hopea oli viides perättäinen ainokaisen mestaruuden jälkeen. Kolmas oli Saksan Ina-Yoko Teutenberg.

Naisten kilpailussa pääjoukko pysyi kutakuinkin kasassa koko ajon ajan. Sundstedt kävi muutamaan kertaan kokeilemassa vetohommia porukan keulalla, mutta vetäytyi sen jälkeen pääjoukon sisälle säästelemään voimiaan.

Keulassa oli vaikeaa olla, kamppailu sijoittumisesta on kovaa. Ajoin loppukilpailun mukana energiaa säästäen.

Kolme kierrosta ennen maalia Kanadan Clara Hughes lähti komeaan irtiottoon ja pääsi parhaimmillaan 40 sekuntia karkuun pääjoukkoa. Sekä pyöräilyn että pikaluistelun olympiamitalisti  ajettiin lopulta kiinni noin neljä kilometriä ennen maalia.

Sundstedt ei saanut MM-kilpailuista UCI-pisteitä olympiapaikkaa varten, mutta hän oli kuitenkin tyytyväinen kilpailuun ja omaan sijoitukseensa.

Ihan hyvä olo oli, mutta ei se ollut minun ratani. Lopussa oli tuurikin, etten joutunut kahteen kolariin viimeisillä kilometreillä, vaan pääsin sivusta ohi. Ainoastaan loppukiri olisi voinut olla parempi. Hyvä mieli kuitenkin jäi.

Suomalainen jatkaa pistejahtia tulevana viikonvaihteena kahdessa kilpailussa, levottomuuksista kärsivässä Syyriassa.

Jotta kilpailusta saisi UCI-pisteitä, mukana pitää olla viisi ulkomaalaista joukkuetta. Ilmeisesti ainakin Armenia, Jordania, Irak ja Turkki aikovat osallistua. Rauhattomuuksia ei voi miettiä. Ei turisteja varmaan viedä pahimpiin paikkoihin siellä.

Rudersdalissa poljettiin ennen naisten kisaa myös miesjuniorien 126 kilometrin ajo. Sen voitti hallitseva Euroopan mestari, Ranskan Pierre-Henri Lecuisiniere. Suomen ajajista parhaiten sijoittui Aku Silvenius, joka jäi voittajasta 24 sekuntia ja oli 91. Olli Teivaalan sijoitus oli 115. ja hän jäi kilpailun lopussa pääjoukosta tullen maaliin 3.28 keulan takana. Roope Nurmi joutui keskeyttämään kilpailun.

Kisa oli kovavauhtinen, en ole aiemmin ollut mukana noin kovassa kilpailussa. Jalka oli kohtuullinen, aika lailla omaa tasoa, summasi Teivaala 44,7 km/h keskinopeudella käytyä kilpailua.

Myös Silvenius piti omaa suoritustaan kohtuullisena.

Jaksaminen oli ok, mutta kova vauhti teki tiukkaa. Porukassa ei päässyt nousemaan keulaan, hän kertoi.

Nurmi nähtiin aivan kilpailun alussa keulaporukassa, mutta kauaa hän ei ehtinyt kärjessä polkea ennen kuin reitin tiukka alkupuolisko ja hengitysvaikeudet tekivät tenän.

Maalimäen jälkeen ei päässyt lepäämään ennen seuraavaa nousua ja se kostautui. Ei tämä omalla tasolla mennyt.

Teksti ja kuvat: Minna Uusivirta

 

Matti
Aku
Roope
Olli

 

Sundstedt 20. ja Helminen 53. MM-aika-ajossa
 
Tanskan maantiepyöräilyn MM-kilpailut ovat puolivälissä, kun kaikki aika-ajot on ajettu. Torstaisen lepopäivän jälkeen kisat jatkuvat maantieajoilla. Suomalaisittainkin takana on puolet kilpailusuorituksista, kun Pia Sundstedt ja Matti Helminen ovat ajaneet tempon.
 
Tiistaina Sundstedt oli naisten 28,7 kilometrin kilpailussa 20, kaksi minuuttia voittajalle, Saksan Judith Arndtille hävinneenä. Arndtin voittoaika oli 37.07,38 ja keskinopeus 44,9 km/h. Vaikka Sundstedtin oma tavoite 15 parhaan joukkoon sijoittumisesta ei täyttynyt, hän oli kuitenkin tyytyväinen omaan, tasaisesti sujuneeseen ajoonsa.
 
Miesten 46,2 kilometrin aika-ajo poljettiin keskiviikkona ja sen voitti ylivoimaisesti Arndtin maanmies Tony Martin, joka pysäytti kellot aikaan 53.43,85. Hänen keskinopeutensa oli puolestaan 51,8 km/h. Helminen hävisi voittajalle 6.43,78 ja hän sijoittui 53:nneksi.
 
-        Ajo sujui ihan hyvin. Sain itsestäni kaiken irti, minkä voin, enkä hyytynyt. Reitti oli tasainen ja vastatuulipätkät olivat vaikeimpia, Helminen kertoo.
 
Hän ei kyennyt valmistautumaan MM-tempoon aivan optimaalisesti kahden elokuisissa kilpailuissa sattuneen kaatumisen vuoksi.
 
-        Siinä tuli takapakkia. Pari viikkoa on nyt ollut ok. Olkapäässä on murtuma, joka ei satu ajaessa. Se pitää kuitenkin leikata kauden jälkeen.
 
Helmisen kausi jatkuu vielä kolmen viikon ajan Belgian kermiksillä sekä mahdollisesti Franco-Belge-etappiajossa tai Paris – Toursissa.
 
Lauantaina MM-kilpailuissa edessä on vielä kaksi starttia, joihin suomalaiset osallistuvat. Päivän aloittaa junioripoikien 126 kilometrin maantieajo ja sen jälkeen vuorossa on naisten 140 kilometrin yhteislähtö, jossa Sundstedt jatkaa olympiapaikkaan oikeuttavien UCI-pisteiden jahtaamista.
 
Junioreissa viivalle asettuvat Roope Nurmi, Aku Silvenius sekä Olli Teivaala. He lähtevät kilpailuun rauhallisin mielin.
 
-        On hienoa päästä ajamaan MM-kisoihin. Reitti ei tosin ole ihan ominta minua, kun mäkeä on vähän ja mutkia paljon, Teivaala sanoo.
 
Hän on valmistautunut kauden huipennukseen ajamalla mahdollisimman paljon kisoja ja pitämällä kuntoa yllä kovien harjoitusten avulla. Myös Nurmi on tehnyt tehoharjoituksia, esimerkiksi mopon peesissä ajamista.
 
-        Minusta reitti näyttää hyvältä. Tavoite on tulla maaliin porukassa ja katsoa, mihin se riittää, Nurmi toteaa.
 
Myös Silvenius on pystynyt valmistautumaan MM-koitokseen suunnitelmien mukaan ja terveenä.
 
-        Reitti voisi olla mäkisempi, mutta on se ihan ok. Mutkat tekevät siitä vaikean. Olisi hyvä pystyä ajamaan ylhäällä porukassa, jotta ei joudu muiden heiteltäväksi, hän summaa.

 

Tanskaan lähtee seitsemän ajajaa

Suomen Pyöräilyunionin hallitus on hyväksynyt maantiejaoston esityksen valinnoista MM-kilpailuihin. Suomesta lähtee Kööpenhaminassa ja Rudersdalissa 19.-25.9. poljettaviin kilpailuihin viisi urheilija.

 

Naisten elite-sarja; aika-ajo ja maantieajo: Pia Sundstedt

Miesten elite-sarja; aika-ajo: Matti Helminen

Miesjuniorit; maantieajo: Olli Teivaala, Aku Silvenius, Roope Nurmi

Joukkueenjohtaja Ilpo Kyllönen, huoltaja/ valmentaja Mauno Uusivirta

Pia Sundstedt ajaa muutamia maantiekisoja ennen MM-kilpailuja omassa joukkuessaan ja Matti Helminen aloittaa tänään Ranskassa etappiajon, johon sisältyy aika-ajoetappi. Helminen tulee myös Suomeen ajaamaan aika-ajon SM-kilpailun syyskuun alussa (3.9.).

MM-kilpailun ohjelma
 
Aika-ajot:
19.9. naisjuniorit, U23 miehet
20.9. miesjuniorit, naiset elite
21.9. miehet elite
 
Maantiekilpailut:
23.9. naisjuniorit, U23 miehet
24.9. naiset elite, miesjuniorit
25.9. miehet elite

Kilpailun kotisivut: www.conpenhagen2011.dk

Nations Cup Trofeo Karlsberg
 


Järjestyksessä 24. Trofeo Karlsberg ajettiin 11.–14.8. Saarbrückenin lähettyvillä Saksassa  Viisi etappia sisältänyt kilpailu oli samalla Nations Cupin kisa, eli junioreiden maailman cup. Suomen joukkueessa ajoivat Olli Teivaala, Aku Silvenius, Ilpo Hiltunen, Roope Nurmi, Jani Sandelin ja Max Puttonen. Mukana oli 20 maata ja suurin osa junioreiden maailman parhaimmistoa. Euroopan ulkopuolelta kilpailuun osallistuivat joukkueet Australiasta, Yhdysvalloista, ja Etelä-Afrikasta.

Ensimmäinen etappi oli pituudeltaan 89,3 km ja voittoon ajoi Italian Valerio Conti. Suomalaisista kärjen tuntumassa pysyi loppuun asti Teivaala, joka jäi voittajalle 9 sekuntia ja sijoittui 51:ksi. Silvenius ajoi aktiivisesti ja oli mukana välillä irtiottoporukassa, mutta joutui lopussa taipumaan hiukan ja tuli maaliin sijalla 77., eroa kärkeen 1.35. Muut suomalaiset putosivat pääjoukosta jo varhaisessa vaiheessa ja eroa kärkeen tuli runsaasti.

Toinen etappi oli pituudeltaan 86,4 km ja voittoon ajoi Ranskan Pierre-Henri Cuisinier. Silvenius ajoi jälleen rohkeasti ja nousi kisan loppupuolella 30 ajajan kärkiryhmään, mutta kiinni ajo vei sen verran voimia, että hän joutui taipumaan loppunousussa 25 sekuntia ja sijoitus oli 30. Teivaala tuli maaliin seuraavassa ryhmässä ja oli 91. Puttonen, Nurmi ja Sandelin jäivät kärjestä niin paljon, että heidät liputettiin kisasta ulos. Hiltunen puolestaan pysyi aikarajoissa ja eroa kärkeen tuli noin 19 minuuttia.

Seuraava etappi oli henkilökohtainen aika-ajo pituudeltaan 11,2 km. Sen voittoon polki jälleen Ranskan Pierre-Henri Cuisinier ajalla 13.51,7. Suomalaiset ajoivat normaaleilla maantiepyörillä ja Silvenius oli 77. eroa kärkeen 1,37.

Kolmannen päivän toinen etappi ajettiin tempon jälkeen iltapäivällä ja matkana oli 81,9 km. Etapin voittoon ajoi Tanskan vahvasta joukkueesta Søren Kragh Andersen. Silvenius tuli maaliin isossa porukassa ja eroa kahteen irti olleeseen ajajaan tuli 10 sekuntia. Teivaala taas jäi viimeisessä pitkässä mäessä sen verran, että eroa kärkeen tuli 1,14. ja sijoitus oli 71. Hiltunen ajoi etapin alkupuolella laskussa ulos ja jäi niin kauas kaikista ryhmistä, että keskeytti kilpailun.

Viimeinen etappi oli kilpailun pisin, 134 km. Joka kierroksella oli kaksi varsin kovaa 2–3 km nousua. Teivaala pysyi hyvin kärjen vauhdissa mukana, mutta noin 15 km ennen maalia hän joutui kolariin ja kärsi samalla rengasrikon. Kovan takaa-ajon jälkeen hän nousi pieneen ryhmään, mutta kärki oli mennyt jo menojaan. Eroa kärkeen tuli lopulta noin viisi minuuttia ja kokonaiskilpailun kilpailun loppusijoitus oli 62. Silvenius sammahti täysin kisan puolessa välissä jäi noin kymmenen ajajaan ryhmään, jossa kaikki keskeyttivät kilpailun.

Viimeisen etapin voittoon ajoi Itävallan Daniel Biedermann ja kokonaiskilpailun ykkönen oli Ranskan Cuisinier 15 sekunnin erolla ennen Tanskan Rasmus Lundia, kolmas oli Hollanin Ivac Slik. Kaikkiaan 82 ajajaa pääsi maaliin asti vaativassa kilpailussa. Suomalaisista Teivaala ja Silvenius osoittivat, että vauhti alkaa jo riittämään junioreiden korkeimmalla tasolla ja he pystyvät ajamaan porukassa mäkisiä ja teknisiä reittejä.

1. etappi: Niederwürzbach – Ommersheim 89,3 km

1. Valerio Conti (ITA) 2.04.23
51. Olli Teivaala (FIN) + 0.09
77. Aku Silvenius (FIN)
104. Roope Nurmi (FIN) + 15.35
110. Ilpo Hiltunen (FIN) + 21.10
111. Jani Sandelin (FIN) + 23.46
112. Max Puttonen (FIN)

2. etappi: Emmersweiler – St. Nikolaus 86,4 km

1. Pierre-Henri Le Cuisinier (FRA) 2.00.08
30. Aku Silvenius (FIN) + 0.25
91. Olli Teivaala (FIN) + 1.48
109. Ilpo Hiltunen (FIN) + 18.08
Roope Nurmi DNF
Max Puttonen DNF
Jani Sandelin DNF

3a etappi: Jägersburg –  Homburg 11,2 km

1. Pierre-Henri Le Cuisinier (FRA) 13.51
77. Aku Silvenius (FIN) + 1.37
84. Olli Teivaala (FIN) + 1.47
102. Ilpo Hiltunen (FIN) +2.34

3b etappi: Homburg –  Homburg 81,9 km

1. Soren Kragh Andersen (DEN) 2.00.57
64. Aku Silvenius (FIN)
71. Olli Teivaala (FIN)
Ilpo Hiltunen DNF

4 etappi: Niedergailbach –  Gersheim 134,7 km

1. Daniel Biedermann (AUT) 3.21.42
67. Olli Teivaala (FIN) + 5.15
Aku Silvenius DNF

Kokonaiskilpailu

1. Pierre-Henri Le Cuisinier (FRA) 9.41.04
2. Rasmus Lund (DEN) + 00.15
3. Ivac Slik (NED) + 00.17
62. Olli Teivaala (FIN) + 10.10

 

EYOF Turkin Trabzonissa, Niemi parhaana kriteriumin 29.

Suomen Pyöräilyunionin M-16-sarjan maajoukkue osallistui Turkin Trabzonissa viime viikolla päättyneille Euroopan nuorten olympiafestivaaleille. Mukana olivat Aleksi Hänninen, Lauri Koski sekä Marco-Tapio Niemi.

Joukkue matkusti paikan päälle jo 21.7 ja ennen kilpailuja edessä oli leiri, jossa harjoittelu sujui vilkkaan liikenteen vuoksi huoltajan auton turvaamana ja lähes 40-asteiseen helteeseen totuttautuen. Edessä oli kolme kilpailua, joissa muut osallistujat olivat pääosin Suomen joukkuetta vuoden vanhempia.
 

European Youth Olympic Festival eli EYOF starttasi pyöräilyn osalta 26.7. yhdeksän kilometrin aika-ajolla, joka oli suomalaisille lievä pettymys aiempiin tämän kauden saman tason kilpailuihin verrattuna. Tiukassa kilpailussa 98 ajajan joukossa parhaiten sijoittui Niemi, joka oli 41.

Toisena kilpailupäivänä ajettiin aamulla kriteriumin karsinnat ja iltapäivällä finaalit. Ainoana suomalaisena A-finaaliin ylsi vahvasti ajanut Niemi. Koski ja Hänninen karsiutuivat A-finaalista mutta mukana oli myös huonoa tuuria, sillä Hänninen kaatui omassa erässään kahdesti. Kolareiden seurauksena häneltä romuttuivat kypärä ja pyörä, joten kisan jatkaminen ei onnistunut.

Koski ajoi B-finaalissa koko ajan keulan tuntumassa ja sijoittui lopulta 22:nneksi. Hänninen jätti lääkärin kehotuksesta B-finaalin väliin. Niemi ajoi A-finaalissa vahvasti ja oli kisassa koko ajan kärjen mukana ja taisteli sijoituksesta kymmenen joukkoon. Kolme kierrosta ennen maalia hän kolaroi tanskalaispyöräilijän kanssa, ja sai alleen Shimanon varapyörän, jonka polkimet olivat erilaiset, kuin Niemen omassa pyörässä. Hän ajoi maaliin saamatta kenkiä kiinni polkimiin ja sijoittui lopulta 29:nneksi.

Viimeisenä kilpailupäivänä vuorossa oli maantieajo. Maali oli rankan nousun päällä, ja mäki jatkui maalin jälkeen pitkään mukulakivinousuna. Porukka ei kilpailun aikana kuitenkaan juuri hajonnut. Kolarien sekoittamassa kisassa tulokset jäivät suomalaisittain lopulta vaisuiksi. Hänninen osallistui kisaan uudella pyörällä, mutta kova nousu ja outo pyörä olivat hänelle liikaa. Niemi puolestaan yritti edellisen päivän epäonnesta huolimatta olla mukana irtiotoissa ja ajaa keulilla, mutta lopputuloksissa se ei riittänyt kuin sijalle 45.

Aika-ajo 9 km (4.5 km x 2)  

1.  Mathias KRIGBAUM  DEN  12.40,25 
2. Dries VERSTREPEN  BEL  13.02,44    
3.  David ZVERKO      SVK  13.03,93  
41. Marco-Tapio NIEMI  FIN  13.37,29  
65. Aleksi HÄNNINEN   FIN  14.05,27  
76. Lauri KOSKI       FIN  14.15,37   

Kriterium 25,5 Km (1,7 km x 15)

Karsinnat, joka erästä 16 ajajaa jatkoon:


Erä 1,

1. Tobiasz Jan LIS  POL  41.54  
18. Lauri KOSKI     FIN  42.42  

Erä 2,
1. Aleksandr RIABUSHENKO  BLR  40.47  
16. Marco-Tapio NIEMI      FIN  41.02  

Erä 3,
1.  Roman KUSTADINCHEV  RUS  41.29  
30. Aleksi HÄNNINEN     FIN  44.10  


A-finaali, 34.0 Km (1,7x20), 48 ajajaa
1. Tobiasz Jan LIS  POL  52.23   
2. Alexander WACHTER  AUT 
3. Leon R. ROHDE  GER

29. Marco-Tapio NIEMI       FIN  52.31 
 
B-finaali
1. Hovhannes HOVHANNISYAN  ARM  54.22   
2. Jonas POULSEN  DEN  54.28   
3. Eric SUSSEMILCH  GER 
22. Lauri KOSKI  FIN  55.31 
     Aleksi HÄNNINEN   FIN  dnf
 
Maantieajo, 70.8 Km (11.8x6)   

1. Ziga RUCIGAJ       SLO  1.47.10    
2. Adam TRUDZINSKI    POL  1.47.11    
3. Niccolo PACINOTTI  ITA  1.48.06  
45. Marco-Tapio NIEMI   FIN  1.48.16  
54. Lauri KOSKI        FIN  1.48.18  
86. Aleksi HÄNNINEN    FIN  1.56.27  

U6 Cycle Tour
               
Alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue osallistui 4.–9.7. Ruotsin Tidaholmissa järjestettyyn U6 Cycle Tour -etappiajoon. Mukana olivat Aleksi Hänninen, Lauri Koski, Henrik Luostarinen sekä Marco-Tapio Niemi. Joukkueen parhaita sijoituksia olivat Luostarisen 10. tila kolmannella etapilla ja Niemen 12. sija heti toisena kilpailupäivänä. Joukkue osallistui kilpailun Team U6 -sarjaan, joka on tarkoitettu ainoastaan M16-sarjan joukkueille, ilman joukkuetta kilpailevat ajavat eri sarjassa.
 
Kisan avannut prologi ajettiin perinteisellä radalla, joka päättyi jyrkän nousun päälle. Tulokset olivat kilpailun jälkeen sekaisin ja ajanoton onnistumisesta jäi loppuen lopuksikin pieni epäilys. Tanskalaiset vaikuttivat kilpailun alussa vahvoilta ja he pärjäsivät hyvin myös koko kilpailun ajan.
 
Ensimmäinen etappi sisälsi kierrosta kohti yhden raskaan nousun ja pitkän hiekkaosuuden. Mitään mullistavaa etapilla ei tapahtunut, vaan porukka tuli yhtenäisenä maaliin.
 
Toisella etapilla lähti porukka irti, mutta ryhmän kiinniajamista ei saatu kunnolla organisoitua, vaikka osa suomalaisistakin osallistui aktiivisesti takaa-ajoon. Pääjoukon ero kärkeen pysyi lopulta kuitenkin kohtuullisena.
Kolmas etappi oli kriterium Tidaholmin keskustassa. Vauhti oli kovaa alusta lähtien, mikä teki irtiotot lähes mahdottomiksi. Tanskan maajoukkue piti etapilla tahtia yllä, koska heillä oli keltainen paita. Niemi oli joutua kolariin viimeisellä kierroksella, mutta hän vältti akrobatiaa hipoen kasan. Samalla menivät myös hyvät asemat juuri ennen maalia. Myös Hänninen ajoi myös porukassa varsin hyvin, ja Luostarinen taisteli kuoleman paikalla pysyen kuitenkin porukassa. Lauri Koskelle vauhti oli kriteriumissa liikaa.
 
Kilpailun viidennen etapin tapahtumat olivat hyvin poikkeuksellisia. Ekedalenin reittiä oli sabotoitu levittämällä maalimäkeen ja muualle reitille öljyä koko tien leveydeltä. Öljyä oli levitetty niin, että se aiheuttaisi mahdollisimman paljon vaaratilanteita kilpailussa. Kilpailun starttia lykättiin ensin tuntikaupalla, kun reittiä yritettiin puhdistaa, mutta lopulta koko etappi jouduttiin perumaan.
 
Viimeinen etappi oli 14 kilometrin tempo, jossa joukkueen vauhti ei vastannut odotuksia. Positiivista kehitystä puolestaan oli joukkuetulos sekä etapeilla että kokonaistuloksissa. Paras joukkuesijoitus oli toisen päivän kuudes tila ja lopputuloksissa
 
1. etappi, 3,4 km prologi
 
1. Mathias Wichmann Krigbaum, Team Administrea 4.53,0 41,8 km/h
28. Marco-Tapio Niemi     5.15,3
44. Henrik Luostarinen     5.22,4
61. Aleksi Hänninen          5.29,8
63. Lauri Koski                   5.32,0

2. etappi, 4x21 km, 84 km
1. Emil Ravnshold Olsen, DCU Danmark 2.04.31  40,2 km/h
12. Marco-Tapio Niemi   2.05.34
14. Henrik Luostarinen
18. Aleksi Hänninen
26. Lauri Koski

3. etappi, 77 km
1. Mads Pedersen, Team Administrea 1.54.14  40.4 km/h
10. Henrik Luostarinen   1.55.04
20. Marco-Tapio Niemi
34. Lauri Koski
49. Aleksi Hänninen        1.55.23

4. etappi, 16 x 1,9 km = 30,4 km
1. Mathias Wichmann Krigbaum, Team Administrea 41.55 43,5 km/h
34. Marco-Tapio Niemi     42.01
36. Aleksi Hänninen
38. Henrik Luostarinen
60. Lauri Koski                   44.56

5. etappi peruttu

6. etappi, aika-ajo 14 km
1. Mathias Wichmann Krigbaum, Team Administrea 19.27,8  43,2 km/h
23. Marco-Tapio Niemi      20.51,7
32. Henrik Luostarinen      21.17,5
39. Aleksi Hänninen          21.23,3
62. Lauri Koski                   22.10,4
 
Kokonaiskilpailu

1. Mathias Rask Jeppesen, DCU Danmark 5.06.19
22. Marco-Tapio Niemi   5.08.45
27. Henrik Luostarinen   5.09.18
35. Aleksi Hänninen    5.09.50
52. Lauri Koski    5.13.16
 
Suomen joukkueessa 67 nuorta urheilijaa olympiafestivaaleilla Turkin Trabzonissa
 
Suomen joukkueessa on 67 nuorta, 14-18-vuotiasta urheilijaa heinäkuun lopussa kisattavilla Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla. Tapahtuma järjestetään 23.-30.7. ja siihen osallistuu kaikkiaan yli 2300 urheilijaa 49 maasta. Kilpailulajit ovat judo, koripallo, käsipallo, lentopallo, pyöräily, uinti, telinevoimistelu, tennis ja yleisurheilu. Suomi osallistuu kaikkiin yksilölajeihin ja palloilujoukkueista varasijalta kisoihin paikan sai tyttöjen koripallojoukkue. Koripallojoukkue leireilee vielä ennen kisoihin lähtöä ja yksilölajeista poiketen koripallojoukkue vahvistetaan vasta aivan kisojen kynnyksellä 18.7.
 
- Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit pysyvät kalenterissa, vaikka nykyisin järjestetään myös maailmanlaajuiset Olympialaiset nuorille urheilijoille. Olympiafestivaaleilla suuri joukko suomalaisia lahjakkaita urheilijoita hakee kilpailukokemusta monilajitapahtumasta ja palautteiden mukaan tapahtuma antaa nuorille lisää motivaatiota urheilu-uran jatkoa ajatellen, toteaa Suomen joukkueen johtaja Peter Brüll.
 
- Joukkueessa on ainakin yksi todellinen monilahjakkuus, sillä 400 metrin juoksija Juho Vanhala oli helmikuussa vastaavassa talvitapahtumassa Tsekin Liberecissä voittamassa hopeaa jääkiekossa, mainitsee Brüll yhden nimen 67 urheilijan joukosta.
 
Pyöräilijoiden joukkueeseen kuuluvat;  Aleksi Hänninen, Porvoo Akilles, Lauri Koski, Kälviän Tarmo, Marco-Tapio Niemi (1996), Tampereen Yritys ja  huoltaja-valmentajana toimii Tapio,Niemi. 
 
Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit, European Youth Olympic Festivals (EYOF) ovat Euroopan Olympiakomiteoiden luoma ja Kansainvälisen Olympiakomitean suojeluksessa järjestettävä kilpailutapahtuma eurooppalaisille nuorille urheilijoille. Olympiafestivaalit (aikaisemmin Olympiapäivät) järjestetään parittomina vuosina sekä kesä- että talvilajeissa. Kussakin lajissa urheilijat ovat kahdesta eri ikävuosiluokasta ja urheilijoiden ikä vaihtelee 14-18 vuoden välillä riippuen lajista. Edellisen kerran EYOF-kisat kesälajeissa järjestettiin vuonna 2009 Tampereella.
 
Marco-Tapio Niemi viides Tanskan etappiajossa
 
 
M16-sarjan maajoukkue osallistui 2.–4.6.2011 Tour de Himmelfart -kilpailuun Tanskan Odderissa. Kilpailu koostui prologista, vaativasta kortteliajosta, kahdesta maantie-etappista sekä kriteriumista. Osanottajia oli yhteensä 98 Tanskasta, Belgiasta, Hollannista, Norjasta, Italiasta, Saksasta ja Suomesta. Maaliin koko kilpailun ajoi 77 osallistujaa.

Prologi oli pituudeltaan 5,1 kilometriä ja sen reitillä oli raskas nousu sekä vauhdikkaita kurveja. Suomalaisista parhaiten avausetapilla sijoittui Marco-Tapio Niemi, joka oli 6:s. Kilpailun toinen etappi oli kortteliajo, johon kuului myös kohtuullisen raskas nousu. Paras suomalainen oli jälleen Niemi sijalla 17.

Kolmas etappi ajettiin raskaalla lenkillä, jolla oli 700 metriä pitkä santaosuus sekä kovia mäkiä, myös etapin maali oli kilometrin pituisen loivan nousun päällä. Rankan etapin keskinopeus oli 45,2km/h. Niemi ylsi startissa neljänneksi ja Lauri Koskikin pysyi mukana kärkiryhmässä sijoittuen 29:nneksi.
Neljännen etapin kriterium oli edellistä päivää helpompi. Aleksi Hänninen oli etapilla 11:s ja Niemi 14:s.

Viimeinen etappi oli 87 kilometriä pitkä ja maastoltaan raskas. Reitillä oli 700 metriä pitkä, jyrkkä ja raskas mäki, joka noustiin kuusi kertaa. Rankka reitti ja helteinen sää karsivat ryhmää etapin kuluessa, mutta Niemi pysyi kärjen mukana ja pystyi kilpailemaan vahvasti paremmista sijoituksista. Kokonaiskilpailussa sijoitus nousikin hienosti viidenneksi. Myös Lauri Koski pystyi taistelemaan itsensä takaisin kärkiryhmään siitä jo hetkellisesti jäätyään. Muille joukkueen jäsenille matka ja reitti alkoi painamaan, pojat ajoivat kuitenkin kisan sitkeästi loppuun.

1. etappi: prologi

1. Casper Pedersen, DCRB                7.28,80
6. Marco-Tapio Niemi                           7.37,61
28. Lauri Koski                                       8.01,75
66. Aleksi Hänninen                            8.27,36
67. Niklas Henttala                               8.27,69

2. etappi: 25,5 km (15 x 1,7 km)

1. Mads Corell, Næstved NC               36.44
17. Marco-Tapio Niemi                         36.47
44. Lauri Koski                                       36.58
59. Aleksi Hänninen                            37.15
76. Niklas Henttala                               38.51

3. etappi: 59,6 km (4 x 14,9 km)

1. Mads Corell, Næstved NC               1.81.21
4. Marco-Tapio Niemi                           1.81.23
32. Lauri Koski                
63. Aleksi Hänninen                            1.20.46
64. Niklas Henttala                               1.20.48

4. etappi: 31 km (5 x 6,2 km)

1. Kim Koldborg Laustsen, DCRB    48.25
11. Aleksi Hänninen                            48.27
14. Marco-Tapio Niemi                          
21. Lauri Koski                                
80. Niklas Henttala                               53.48

5. etappi: 87,6 km (6 x 14,6 km)

1. Casper Pedersen, DCRB                2.29.38
17. Marco-Tapio Niemi  
37. Lauri Koski
67. Aleksi Hänninen                            2.45.32
68. Niklas Henttala                               2.45.33
 
Kokonaiskilpailu

1. Casper Pedersen, DCRB                5.20.27
5. Marco-Tapio Niemi                           5.20.49
29. Lauri Koski                                       5.21.27
61. Aleksi Hänninen                            5.40.27
68. Niklas Henttala                               5.47.27

 

Heinikainen ja Manninen Rattarallissa kymmenen joukkoon
 

 

Suomen maajoukkueen Viron viikonlopun päätti Tartossa sunnuntaina ajettu 135 kilometrin pituinen Rattaralli, joka sujui suomalaisittain mukavasti. Jukka Heinikainen oli 8. ja Matti Manninen 9. ruotsalaisen Jimmy Rönnin voittamassa kilpailussa. Toinen oli Valko-Venäjän Aliaksei Tsikhanau ja kolmas Viron Indrek Rannama. Suomalaiset ylittivät maalilinjan 28 sekuntia voittajan jälkeen.

Heinikainen ja Manninen olivat irtiottoryhmässä, joka erkani pääjoukosta reilun 30 kilometrin ajon jälkeen. Tasaista joukkueajoa 11 miehen joukossa riitti liki sadan kilometrin verran, mutta noin kymmenen kilometriä ennen maalia neljä ajajaa karkasi porukasta ja ratkoi kärkitilat lopulta keskenään.

Tänään kulki ihan hyvin. Ryhmä hajosi lopussa kovaan tykitykseen ja vaikka oli hyvä jalka, en osunut oikeaan porukkaan. Yritin vielä yksin saada kärkeä kiinni, mutta en päässyt perään, Heinikainen summasi kilpailua.


SEB 30. Tartu Rattaralli 29.5. 2011, 135 km

1.Jimmy Rönn, Ruotsi                    3.04.06
2. Aliaksei Tsikhanau, Valko-Venäjä    
3. Indrek Rannama, Viro                 3.04.06
4. Andris Smirnovs, Latvia              3.04.31
5. Roger Beuchat, Sveitsi               3.04.32
6. Siarhhei Sakavets, Valko-Venäjä      3.04.34
7. Rigo Räim, Viro                     
8. Jukka Heinikainen, Suomi
9. Matti Manninen, Suomi
28. Mikko Paajanen, Suomi               3.08.37
177. Joonas Henttala                    3.11.29
189. Sami Tiainen                               3.11.31
191. Paavo Paajanen                      3.11.32

Ranskan Demaret voitti Tartu GP:n, Tiainen 18. kovassa seurassa
 


Tartossa poljettiin lauantaina kovatasoinen Tartu GP, jonka voiton vei ranskalainen Jean Eudes Demaret. Viiden miehen loppukirirypistyksessä toiseksi jäi Viron Rene Mandri ja kolmas oli Ruotsin Jonas Ljugblad.

Rankka 187 kilometrin kilpailu poljettiin 15 kilometrin mittaisella reitillä, jossa heti ensimmäisellä kierroksella kärkeen muodostui 23 ajajan irtiottoryhmä. Suomalaisista mukana olivat Kimmo Kananen ja Sami Tiainen.

Kärkiporukka piti eron pääryhmään minuutin ja kahden välillä, kunnes reilun kolmen tunnin ja 11 kierroksen ajon jälkeen keulassa alkoi tapahtua ja irtiottoryhmä hajosi kahteen osaan. Tiainen jäi tässä kohtaa kakkosjoukkoon, jonka ero kärkeen oli maalissa lopulta vajaat kuusi minuuttia.  Kananen joutui jättämään kilpailun kesken. Tuloslistalla Tiainen oli 18. ja kilpailun toiseksi paras alle 23-vuotiaiden sarjassa kilpaileva.

- Ajo tuntui hyvältä, mutta kolmen tunnin kohdalla kärki lähti karkuun, kun iso pojat alkoivat ajaa. Kakkosporukassakin pidettiin kohtuullista vauhtia vuorovedolla. Reitti oli rankka, sillä joka kierroksella oli kaksi tiukkaa mäkeä, Tiainen kertoi.


SEB Tartu GP 187 km, 28.5. 2011
       
1. Jean Eudes Demaret, Cofidis - le crédit en linge                4.23.03 42,77 km/h
2. Rene Mandri, Endura Racing
3. Jonas Ljungblad, Team Differdange - Magic-Sportfood.de 
4. Laris Andersson, Ruotsin maajoukkue
5. Rein Taaramäe, Cofidis - le crédit en linge
6. Michael Reihs, Christina Watches - Onfone                           +0.44
18. Sami Tiainen                                                                              +5.42
26. Paavo Paajanen                                                                        +6.53
48. Joonas Henttala                                                                        +7.11
52. Mikko Paajanen                                                      
 


Juniorijoukkue Liettuassa pyörävarkaiden uhrina


Liettuan Golden Dunes -etappiajon kolmas päivä sujui suomalaisilta epäonnisesti. Ennen päivän aloittanutta joukkueajoa kävi ilmi, että kolmelta joukkueen jäseneltä oli yön aikana varastettu maantiepyörät lukitusta tilasta. Ammattimaisesti toimineet varkaat olivat anastaneet myös viiden virolaiskilpailijan ajokit.

Aika-ajopyörillä poljetun 21 kilometrin joukkueajon jälkeen Roope Nurmi, Max Puttonen ja Olli Teivaala selvittivät varkauksia poliisiasemalla, josta he juuri ja juuri ehtivät varapyörillä päivän toisen etapin lähtöön. Ajo ei kuitenkaan enää sujunut ja kaikki kolme keskeyttivät kilpailun. Jani Sandelin, Aku Silvenius ja Ilpo Hiltunen polkivat tuulisen 86 kilometrin maantie-etapin maaliin pääjoukossa.

Golden Dunes, toinen etappi 107 km  27.5. 2011

1. Mihkel Räim, Saaremaa Cycling Team "Viiking"  2.27.14,58       43,6 km/h
2. Rafal Jeziorski, Puolan maajoukkue                          
3. Kolya Skumau, Valko-Venäjän maajoukkue
20. Aku Silvenius
21. Roope Nurmi
32. Olli Teivaala
40. Jani Sandelin
43. Max Puttonen                                                               
74. Ilpo Hiltunen                                                               2.27.44,86

Kolmas etappi, joukkueajo 21 km, 28.5. 2011

1. Puolan maajoukkue    26.39.33         48,4 km/h
2. Latvian maajoukkue    27.15.87        
3. Ukrainan maajoukkue  27.19.59
10. Suomen maajoukkue   29.56.12

Aaltio 26. Virossa, Italian Furlan vahvin loppukirissä

Suomen maantiepyöräilymaajoukkue osallistui perjantaina Virossa kovatasoiseen Tallinn – Tartu GP -kilpailuun. Päivän voittaja massakirissä oli italialainen Angelo Furlan, joka kilpailee tanskalaisessa  Christina Watches - Onfon -joukkueessa. Suomalaisista paras oli Risto Aaltio, joka sijoittui 26:nneksi samalla ajalla voittajan kanssa. Myös muut suomalaiset tulivat maaliin pääjoukossa lukuun ottamatta Joonas Henttalaa, joka joutui kaaduttuaan keskeyttämään kilpailun.

Kilpailun alussa, noin 20 kilometrin ajon jälkeen pääjoukosta lähti irtiottoon viiden ajajan ryhmä, joka kasvatti eron takana tuleviin suurimmillaan seitsemään minuuttiin. Kun 180 kilometrin mittaisen kilpailun maali Tartossa alkoi lähestyä, pääjoukko ryhtyi takaa-ajoon ja viimeinenkin irtiotossa ollut ajettiin kiinni parisenkymmentä kilometriä ennen maalia.

Irtiotto, sivuvastainen tuuli sekä useita joukkueita vaivannut vatsatauti tekivät kilpailusta vauhdiltaan rauhallise ja sen keskinopeus oli vain reilut 38 km/h. Kirimiehet olivatkin kilpailun lopussa hyvävoimaisia ja teknisesti vaativien loppukilometrien jälkeen ensimmäisinä maaliviivalle ehtivät Furlanin jälkeen Ruotsin Jonas Ahlstrand, Ranskan Alexander Blain ja Viron Jaan Kirsipuu.

Tallinn – Tartu GP, Viro 27.5. 2011, 180 km

1. Angelo Furlan, Christina Watches - Onfon      4.41.40 38,26 km/h
2. Jonas Ahlstrand, Team Cykelcity.se
3. Alexandre Blain, Endura Racing
4. Jaan Kirsipuu, Champion System
5. Alo Jakin,Viron maajoukkue
6. Victor Manakov, Venäjän maajoukkue

26. Risto Aaltio
32. Sami Tiainen
42. Paavo Paajanen
63. Mikko Paajanen
69. Matti Manninen
77. Kimmo Kananen
85. Jukka Heinikainen

Juniorimaajoukkue Liettuan etappiajossa
 
Klaipedan nelipäiväinen Golden Dunes -etappiajo alkoi suomalaisjunioreilta kohtalaisesti. Ensimmäisenä kilpailuna ajetun kolmen kilometrin prologin voitti virolainen Mihkel Räim ajalla 3.36.50. Suomalaisista paras oli Jani Sandelin, joka jäi voittajan ajasta 9,7 sekuntia ja oli 20.

Kilpailun ensimmäisellä maantie-etapilla Olli Teivaala oli mukana neljän ajajan irtiottoryhmässä, joka kuitenkin ajettiin kiinni nelisen kilometriä ennen maalia. Heti tämän jälkeen irti iski toinen porukka, johon kuului myös Aku Silvenius. Pääjoukko saavutti ryhmän vain 500 m ennen maalia, mutta Silvenius ja Roope Nurmi kirivät silti kahdenkymmenen parhaan joukkoon. 107 kilometrin etapin voitti prologin tapaan Viron Räim.

Golden Dunes, Liettua

Prologi 3 km 26.6. 2011

1. Mihkel Räim, Saaremaa Cycling Team ”Viiking” 3.36.50 49,9 km/h
2. Marlen Zmorka, Ukrainan maajoukkue                  3.37.41
3. Rafal Jeziorski, Puolan maajoukkue                      3.38.34
20. Jani Sandelin                                                            3.46.20
37. Aku Silvenius                                                            3.50.55
59. Olli Teivaala                                                              3.55.42
60. Max Puttonen                                                            3.55.77
65. Roope Nurmi                                                           3.57.55
78. Ilpo Hiltunen                                                             4.05.72
 

 

Maantiepyöräilymaajoukkueet kilpailevat Virossa ja Liettuassa
 


Miesten maajoukkue osallistuu viikonloppuna kolmeen kilpailuun Virossa. Mukana ovat Risto Aaltio, Jukka Heinikainen, Joonas Henttala, Kimmo Kananen, Matti Manninen, Mikko Paajanen, Paavo Paajanen ja Sami Tiainen. Heistä Henttala, Manninen, Mikko Paajanen ja Tiainen kuuluvat alle 23-vuotiaiden maajoukkueeseen.

Perjantaina joukkue ajaa Tallinn – Tartu Grand Prix -kilpailun, joka poljetaan nimensä mukaisesti Tallinnasta Tartoon. Kilpailu on 180 km pitkä ja sillä on Kansainvälisen Pyöräilyliiton UCI:n luokitus 1.1, joka merkitsee toiseksi vaativinta kilpailukategoriaa, sekä sitä, että mukana on maajoukkueiden lisäksi ainoastaan eritasoisia ammattilaisjoukkueita.

Lauantaina vuorossa on 187 kilometrin mittainen SEB Tartu Grand Prix, jonka luokitus on niin ikään 1.1 ja kilpailuun osallistuvat samat joukkueet, kuin perjantaina. Sunnuntaina maajoukkue Kanasta lukuun ottamatta osallistuu vielä Tartu Rattaralliin, jolla on pituutta 135 km.

Juniorien alle 18-vuotiaiden joukkue osallistuu Liettuan Klaipedassa 26.–29.5. Golden Dunes -etappikilpailuun. Maajoukkuepaidassa kilpailevat Ilpo Hiltunen, Roope Nurmi, Max Puttonen, Jani Sandelin,  Aku Silvenius sekä Olli Teivaala.

Golden Dunes -kilpailussa on Suomen lisäksi mukana Latvian, Liettuan, Puolan, Ukrainan sekä Valko-Venäjän maajoukkueet ja lisäksi seurajoukkueita Latviasta, Liettuasta, Moldovasta, Puolasta ja Virosta. Yhteensä osallistujia on reilut sata.
 

Lisätietoja maajoukkueista: http://www.spusaitti.com/tiedotus/maantiejaoston_maajoukkue.pdf
Viron kilpailujen kotisivut: http://www.tartumaraton.ee/
Liettuan kilpailun lähtölistat: http://www.dbtopas.lt/takas/en/varz/2011069/stpgru/JAUN?diena=0
 

Tanskan Youth Tour 2011
M16-sarjan maajoukkue kokoonpanolla Aleksi Hänninen, Lauri Koski, Henrik Luostarinen ja Marco-Tapio Niemi osallistui kansainväliseen Youth Tour -etappiajoon Tanskassa 20.–22.5. Nelisenkymmentä kilometriä Kööpenhaminasta pidettyyn juniorikilpailun eri sarjoihin osallistui järjestäjän mukaan 350 ajajaa Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Alankomaista sekä Itävallasta.

Suomalaisten sarjassa mukana oli 80 ajuria, joista viimeisen etapin maaliin asti selvisi yhteensä 46. Maajoukkueen parhaasta etappisijoituksesta vastasi Niemi, joka kolmannella etapilla 16. ja lisäksi kahdesti 18. Kokonaiskilpailussa vahvin oli puolestaan Luostarinen sijalla 34.

Vauhti oli hurjaa alusta lähtien, mikä ison ryhmän lisäksi tuotti kokemattomille pojille vaikeuksia. Eniten kansainvälistä kokemusta haalinut Niemi pystyi kuitenkin kilpailemaan lähes tasapäisesti vahvoja tanskalaisia ja hollantilaisia vastaan. Luostarisen suoriutui lisäksi aika-ajoista hyvin. Viimeisellä etapilla Niemi joutui isoon kolariin, jossa hän menetti mahdollisuudet parantaa sijoitustaan. Katkenneella rungolla hän kuitenkin pystyi ajamaan maaliin asti. Seuraavaksi pojat osallistuvat 2.–4.6. ajettavaan Tour de Himmelfahrt -kilpailuun.

Prologi 6,8 km, Karlsrunde

1. Mathias W. Krigbaum, Hvidovre CK 8.54
28. Marco-Tapio Niemi, Suomi 9.47
41. Henrik Luostarinen, Suomi 9.54
60. Aleksi Hänninen, Suomi 10.11
66. Lauri Koski, Suomi 10.18

1. etappi, kriterium 2 km reitillä, 35 min + 1 kierros, Karlsrunde

1. Mathias Rask Jeppesen, Vejen BC 39.55
18. Marco-Tapio Niemi
35. Lauri Koski
37. Aleksi Hänninen
58. Henrik Luostarinen

2. etappi aika-ajo, Ejby

1. Emil Wang, DCR-Ballerup 17.10
19. Marco-Tapio Niemi 18.12
31. Henrik Luostarinen 18.26
50. Aleksi Hänninen 19.06
55. Lauri Koski 19.20

3. etappi maantie 77 km, 11 km kierros, Ejby

1. Jonas Poulsen, DCR-Ballerup 1.49.31
16. Marco-Tapio Niemi 1:50:24
45. Henrik Luostarinen
60. Lauri Koski
64. Aleksi Hänninen 2.04.10

4. etappi maantie 80 km, 16 km kierros, Karlsrunde

1. Michael Carbel Svendgaard, Horsens AC 1.59.45
34. Henrik Luostarinen 2.10.24
36. Lauri Koski
38. Marco-Tapio Niemi 2.12.55
43. Aleksi Hänninen 2.22.18

Kokonaiskilpailu

1.Mathias W. Krigbaum, Hvidovre CK 4.56.07
33.Henrik Luostarinen 5.09.03
36.Lauri Koski 5.10.21
38.Marco-Tapio Niemi 5.11.13
42.Aleksi Hänninen 5.35.40
Suomen maajoukkue Liettuan Golden Dunes junioreiden etappiajoon 26.5.-29.5


Jani Sandelin, Aku Silvenius, Olli Teivaala, Max Puttonen, Roope Nurmi ja Ilpo Hiltunen

Joukkueen johto; Mauno Uusivirta, Ilpo Kyllönen

 

Joukkue UCI 1.1. Tallin Trato, Tarto GP JA Rattaralli  27.5.-29.5


Kimmo Kananen, Matti Manninen, Joonas Henttala, Mikko Paajanen, Jukka Heinikainen, Paavo Paajanen, Risto Aaltio, Sami Tiainen.

Joukkueen johto Esko Lummelampi ja Teppo Karhu
 

Mikko Paajanen 11. SkandisGP:ssa 


Mikko Paajanen oli Uppsalassa sunnuntaina ajetussa 60 kilometrin Skandis GP-kortteliajossa 11. Rankalla kahden kilometrin kierroksella voittoon ylsi tanskalainen Morten Øllegaard, joka edustaa Team Energy Fyn -joukkuetta. Mäkinen sekä osin mukulakivipäällysteinen ja sateen liukastama reitti harvensi kilpailijajoukkoa reilusti, sillä 80 lähtijästä maaliin saakka pääsi ainoastaan 12. Muista suomalaisista vahvimmin ajoi Kimmo Kananen, joka ei kuitenkaan päässyt maaliin asti.

- Rata oli raskas ja kilpailussa oli tykitystä heti alusta lähtien. Oli ajettava aivan porukan keulassa, jotta pysyi mukana. Sade teki reitistä hyvin liukkaan, Paajanen kertoi.

Paajanen ajoi vahvasti myös lauantaina järjestetyssä 103rd Scandinavian Race -kilpailussa, jolla oli mittaa 194 km. Kouvolalainen lähti viidentoista muun ajajan kanssa irtiottoon, kun 60 kilometriä kilpailusta oli ajettu ja irtiotto kesti nelisenkymmentä kilometriä.

- Ryhmä vaikutti siltä, että irtiotto voisi kestää maaliin asti. Yhteistyötä ei kuitenkaan saatu aikaan ja lopulta kolme ajajaa lähti porukasta irti.

Kun irtiotto oli ajettu kiinni, Paajanen jätti leikin kesken. Muista suomalaisista Kananen ajoi maaliin pääjoukossa sijalle 41 ja Risto Aaltio oli 63. 

Scandinavian Race in Uppsala 14.5. 2011, 94 km, 15 x 12,9 km, keskinopeus 45,1 km/h

1. Andzs Flaksis, Rietumu-Delfin                                 4.17.30  
2. Armands Becis, Rietumu-Delfin                
3. Michael Stevenson, Sparebanken Vest-Ridley     4.17.51
41. Kimmo Kananen, Suomi                                        4.18.02
63. Risto Aaltio, Suomi                                                  4.21.02 

Skandis GP 15.5. 2011, 60 km, 30 x 2 km

1. Morten Øllegaard, Team Energi Fyn                     1.53.53  
2. Lucas Persson, Eslövs Ck      
3. Jesper Hansen, Team Energi Fyn                         1:54:13
11. Mikko Paajanen, Suomi                                         1.55.50

Taustatietoja alle 23-vuotiaiden maajoukkueesta:

 

Marco-Tapio Niemi ajoi hyvin Tsekeissä

Marco-Tapio Niemi 14. M-16 sarjan Rauhanajossa GP Matousekissa Tsekin Jevickossa.
Pyöräilijöitä oli mukana 114, 20 eri maasta. Kilpailu sisälsi neljä vaativaa etappia.
Valkoisen paidan kilpailussa, joka on M16-sarjassa ensimmäistä vuotta ajaville, Marco-Tapio oli 3.
Joukkuekilpailussa MCM Brno joukkue, jossa Marco-Tapio ajoi, sijoittui kolmanneksi.

Roope Nurmi ainoana maaliin Puolassa  
 

Suomen juniorimaajoukkue osallistui Puolassa 28.4.–1.5. UCI-kategorian 2.1 etappiajoon Coupe du Président de la Ville de Grudziadz. Joukkueessa ajoivat Max Puttonen, Roope Nurmi, Jani Sandelin, Aku Silvenius sekä Olli Teivaala. Maaliin asti koko kilpailun selvitti ainoastaan Nurmi, sillä kolme muuta ajureista kärsi kilpailun aikana vatsataudista.

Kilpailuun osallistui 24 joukkuetta sekä 134 ajajaa ja monet maat, kuten Valko-Venäjä, Kazakstan ja Ukraina olivat mukana parhaalla miehistöllään. Myös Belgiasta ja Saksasta paikalla oli tasokkaat joukkueet.

Kilpailu alkoi 10 km joukkueaika-ajolla. Kovinta vauhtia piti Puolan Alk Stal keskinopeudella 53,8 km/h. Suomen joukkueen sijoitus oli 17. ja eroa kärkeen tuli 1.02. Joukkue pysyi koossa loppuun asti, mutta vaikka Suomenkin keskinopeus oli yli 50 km/h, vauhti ei riittänyt vielä tässä vaiheessa kautta parempaan sijoitukseen.

Iltapäivällä ajettiin 90 kilometrin etappi, joka päättyi noin 100 ajajan massakiriin. Voittajaksi kiri Tsekin Ondrej Tkadlec, Max Putonen oli 65. Myös Roope Nurmi ja Jani Sandelin tulivat maaliin samalla ajalla voittajan kanssa. Aku Silvenius ja Olli Teivaala eivät kestäneet vatsatautisina loppuun asti pääjoukon vauhtia ja eroa kärkeen kasvoi yli 12 minuuttiin.

Kolmas, mäkinen etappi toi kokonaiskilpailuun hajontaa. Voittoon ajoi Belgian Rob Leemans ja kärjessä oli 13 ajurin ryhmä, joka repi eroa kolme minuuttia seuraavaan joukkoon, missä maaliin tulivat myös Roope Nurmi ja Jani Sandelin. Nurmi oli etapin 19., mikä oli joukkueen paras sijoitus koko etappiajossa. Sandelin oli maalissa 39:s. Max Puttosen päivä päättyi keskeytykseen. Myös vatsavaivaiset Olli Teivaala ja Aku Silvenius taipuivat jo etapin alkuvaiheessa.

Neljännellä etapilla tapahtuivat kokonaiskilpailun merkittävimmät ratkaisut ja pääjoukko hajosi osiin. Voittaja oli Belgian Jonas Rickaert. Jani Sandelin oli mukana vielä kärkitaisteluissa, mutta rengasrikko pudotti hänen asemiaan ja Sandelin tuli maaliin sijalla 56., eroa kärkeen kertyi 2.58. Roope Nurmi tuli maaliin viimeisessä ryhmässä ja eroa kärkeen oli jo yli 10 minuuttia.

Kilpailun viimeiselle, 109 km etapille lähdettiin Belgian Rob Leemansin johtaessa vain 3 sekunnin erolla ennen Puolan Mateuz Mikuliczia. Vaikka etapilla oli kovaa sivutuulta, lopussa voitosta taistelemassa oli edelleen noin 70 ajajan ryhmä. Voittaja oli Al Stalin Patryk Komisarek ja toinen saman joukkueem Matecz Mikulicz, joka vei hyvityssekunneilla myös kokonaiskisan voiton.

Roope Nurmi tuli maaliin runsaan 10 ajajan ryhmässä ollen 6.15 kärkeä jäljessä. Jani Sandelin kärsi taas rengasrikon, mutta pääsi takaisin porukkaan. Takaa-ajo hyydytti miehen lopulta ja Sandelin keskeytti viimeisen etapin.

Roope Nurmen loppusijoitus oli 85. ja 95 ajajaa selvisi maaliin. Kokonaisuutena Suomen joukkueen esitys oli vaisu, mutta tällä kertaa vatsatauti verotti suomalaisten tulosta. Seuraava kilpailu joukkueella on Liettuan etappiajo 26.–29.5.

1 a  etappi: joukkueajo 10 km,

1. Alks Stal Ocetix Iglotex Grudziądz    11.09
17. Suomi                                                +1.02

1 b etappi 90 km

1. Ondrej Tkadlec Tsekin maajoukkue  2.08.42
65. Max Puttonen                               
81. Roope Nurmi                         
89. Jani Sandelin                              
128. Olli Teivaala                                     + 12.29
129. Aku Silvenius                                   + 13.33

2. etappi 96,5 km

1. Rob Leemans, Team Belgium Balen B.C.   2.20.47
19. Roope Nurmi                                      + 3.00
39. Jani Sandelin                                      + 3.00
Aku Silvenius                                             kesk.
Olli Teivaala                                               kesk.
Max Puttonen                                             kesk.

3. etappi 105 km

1. Jonas Rickaert, Team Belgium Balen B.C. 2.34.19
56. Jani Sandelin                                   + 2.58
102. Roope Nurmi                                 + 10.42

4. etappi 109 km
1. Patryk Komisarek, ASOIG                2.41.04
84. Roope Nurmi                                  + 6.15
Jani Sandelin                                         kesk.

Kokonaistulokset:
1. Mateusz mikulicz ASOIG                  9.55.52
86. Roope Nurmi                                  +21.08
 
Maantiepyöräilymaajoukkueet kaudella 2011


Suomen Pyöräilyunionin maantiepyöräilyjaoston maajoukkueet kuluvaksi kaudeksi on valittu miesten alle 23-vuotiaiden (U23), alle 18-vuotiaiden (M18) ja alle 16-vuotiaiden (M16) sarjoissa. Lisätietoa ajajista löytyy oheisesta esitteestä. U23- ja M18-sarjalaisten tavoitteena kauden lopulla ovat Tanskassa pidettävät maantiepyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut syyskuussa. M16-sarjan ajajien päätähtäin on puolestaan Turkin Trobzonissa heinäkuussa järjestettävillä Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla (European Youth Olympic Festival, EYOF).

Kilpailuohjelma käynnistyy M18-sarjan etappikilpailulla XXIII La Coupe du Président de la Ville de Grudziądz Puolassa 28.4.–1.5. Kilpailuun osallistuvat Roope Nurmi (Porvoon Akilles), Max Puttonen (Porvoon Akilles), Olli Teivaala, (Tamperee Pyörä-Pojat), Jani Sandelin (TWD-Länken) ja Aku Silvenius (TWD-Länken). Joukkueenjohtajana matkassa on Ilpo Kyllönen. Kilpailulla on Kansainvälisen Pyöräilyliiton luokitus 2.1 ja siihen kuuluu viisi etappia, joista yksi on kymmenen kilometrin aika-ajo ja loput 90–109 kilometrin mittaisia yhteislähtöjä. Lisätietoa myös UCI:n kilpailuluokituksista on oheisessa esitteessä. Kilpailun verkkosivut ovat osoitteessa: http://www.alksstal.org/news.php (puolaksi).

Kuluvalla kaudella SPU:n maantiejaoston tiedotusta pyritään kohentamaan aiemmista vuosista ja tiedotusvastaavaksi on nimetty Minna Uusivirta.

Maantiepyöräilyjosto ryhmät 2011 (pdf 27 MB) >>>>

 

 Maajoukkue Scandinavian race (UCI 1.2) ja Skandis GP 14.5.-15.5

Matti Manninen, Mikael Myllymäki, Mikko Paajanen, Ilari Kahila, Sami Tiainen, Kimmo Kananen

Joukkueen huolto, Mauno Uusivirta ja Björn Stenvall
 

EYOF ryhmä Tanskassa 15.-22.5.2011

EYOF ryhmän leiri pidettiin Tanskassa 15.4 - 25.4. Joukkue Sasu Halme, Aleksi Hänninen, Lauri Koski ja Marco - Tapio Niemi. Joukkueenjohto Tapio Niemi. Samat urheilijat on valittu Youthtour kilpailuun Tanskaan 20 - 22.5. Joukkueenjohto/ huolto Tapio Niemi ja Patrik Hänninen

 

Puolan etappiajo M-18 28.4.-1.5.2011
 
Joukkue               Olli Teivaala, Roope Nurmi, Jani Sandelin, Aku Silvenius, Max Puttonen
 
Huolto                   Ilpo Kyllönen. Kimmo Lampioinen
 
Lähtö                    Helsinki 26.4. klo 18.30 Finnlines, Hansaterminaali (Helsinki-Gdynia)
 
Paluu                   Helsinki 2.5. klo 16.00 Tallink, Tallinna-Helsinki
 

Omavastuu        150 €

 

Maantiepyöräilyjaoston peruskunto- ja hiihtoleiri järjestettiin Pajulahdessa 4.-6.2.2011. Leirin yhteydessä toteutettiin myös ADT:n antidopingkoulutus. Leille osallistui M-16, M-18 ja U23 ryhmät.

Maajoukkueet leireilivät helmikuun alussa Pajulahdessa
Turussa oli runsas osanotto
Kauden avaus Lattomeriajossa